PARTURI-KAMPAAJA, TEAM LEADER / HÄMEENLINNA

Oletko matkalla eteenpäin? Me olemme, ja siksi etsimmekin Team Leaderiä rakentamaan uutta tiimiä Hämeenlinnaan.

The Blade Hair on kahdeksan vuoden ikään ehtinyt parturi-kampaamo, ja tällä hetkellä meillä on kaksi toimipistettä Tampereella. Olemme 1.5.2021 avaamassa Hämeenlinnaan, Hämeensaaren Citymarketiin kolmannen liikkeen, jonne etsimme nyt Team Leaderiä. Koska olemme vasta rakentamassa uutta tiimiä, tämä on loistava mahdollisuus päästä vaikuttamaan siihen, millaiseksi työn sisältö ja työyhteisö
muotoutuvat.

Toivomme sinun olevan todellinen ammattilainen, joka pyrkii pitämään itsensä ajan hermolla ja seuraamaan, mitä hiusmaailmassa tapahtuu. Tunnistat omat vahvuutesi ja olet valmis kehittämään myös heikkouksiasi. Loistava asiakaspalvelu ja asiakkaiden viihtyvyys ovat meille kunnia-asia. Olet avainasemassa vastaamassa siitä, että asiakkaat saavat ensiluokkaista palvelua ja palaavat palveltavaksemme yhä uudelleen.

Varsinaisen parturi-kampaajan työn lisäksi olet vastuussa toimipisteen arjen pyörittämisestä, tuloksesta ja henkilöstöstä. Team Leaderina vastuullasi on erityisesti positiivisen ja innostavan ilmapiirin sekä kulttuurin rakentaminen. Lisäksi huolehdit työvuorosuunnittelusta, raportoinnista ja siitä, etteivät tuotteet ja tarvikkeet pääse loppumaan.

Työaika on 37,5 h/vko ja työajat sijoittuvat maanantaista lauantaihin klo 9-20. Tarjoamme kilpailukykyisen palkkauksen, joka koostuu kiinteästä kuukausipalkasta sekä provisiosta tuotemyyntien osalta.

Mitä odotamme uudelta Team Leaderilta?
• Parturi-kampaajaan koulutusta ja ajantasaista osaamista alalta
• Muutaman vuoden työkokemusta hiusalalta
• Iloista ja reipasta asiakaspalveluasennetta sekä erinomaisia vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja
• Halua ja motivaatiota oman osaamisesi jatkuvaan kehittämiseen
• Tavoitteellisuutta ja vastuuntuntoisuutta
• Kykyä motivoida ja innostaa muita onnistumaan
• Kokemusta toimisto-ohjelmista (Excel, Work, PP)
• Hiusalan työehtosopimuksen tuntemusta

Katsomme eduksi, jos
…olet aiemmin toiminut esimiehenä ja sinulla on kokemusta työntekijöiden perehdytyksestä, rekrytoinnista, työvuorosuunnittelusta ja palkanlaskennasta
…sinulla on jo jonkin verran omaa asiakaskuntaa
…sinulta löytyy kokemusta hiustenpidennyksistä tai osaamista muilta osa-alueilta kauneudenhoitoalalta
…olet entuudestaan tuttu SIMin ja Redkenin tuotteiden sekä värien kanssa
…olet käyttänyt aiemmassa työssäsi Phorest-ajanvarausjärjestelmää
…sinulta löytyy osaamista sosiaalisen median parista ja visuaalista silmää valokuvaukselle

Mitä tarjoamme sinulle?
• Vastuullisen tehtävän, jossa pääset kehittämään ja haastamaan itseäsi
• Perehdytyksen työtehtäviisi ja käytössä oleviin tuotteisiin
• Kilpailukykyisen palkan sekä turvallisen työsuhteen
• Mahdollisuuden vaikuttaa omiin työaikoihin ja työn sisältöön
• Loistavan tilaisuuden olla rakentamassa uutta tiimiä

Tarkennuksia ja lisätietoja voit kysyä Morilta / mori (at) thebladehair.com.

Lähetä hakemuksesi pian, kuitenkin viimeistään 20.5.2021! Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä!

%d bloggaajaa tykkää tästä: