FATEMEH

Fatemeh on valmistunut Iranissa kampaajaksi ja kosmetologiksi. Fatemeh on asunut Suomessa ja työskennellyt The Blade Hairissa vuodesta 2015 alkaen. Tällä hetkellä Fatemeh opiskelee menestyksekkäästi suomalaista hiusalan perustutkintoa.

Fatemeh’n erityisvahvuuksia ovat taidokkaat meikit ja kampaukset sekä erityisosaamisena karvanpoisto lankatekniikalla. Erityisen mielellään Fatemeh myös tekee värjäyksiä. Morin opissa Fatemeh on lisäksi kehittynyt todella taitavaksi miesten hiustenleikkauksissa!

Fatemeh tekee kampauksia ja meikkauksia tarvittaessa myös kotikäynneillä. Lisäksi hän käy säännöllisesti läheisessä palvelutalossa leikkaamassa hiuksia, mikä onkin siellä asuville vanhuksille hiustenleikkauksen ohella tärkeä sosiaalinen hetki arjen keskellä!

<< takaisin